Äiskä vei minut tänään hölkkälenkille. Tai siis minähän juoksin ihan kunnolla, se itse vaan hölkkäsi perässä...mokomakin laiskuri. Olisi vain juossut yhtä nopeaa kuin minä niin tietäisi, miltä minusta tuntui.

Jaksoin hienosti (siis omasta mielestäni ainakin); kun minua väsytti pysähdyin haistelemaan muiden kakkoja. Maa oli kuurassa, kun oli vähän pakkasta. Löysin maailman hienoimman kuuraisen ruohomättään, joka suorastaan huusi piehtaroimista. Siinä minä sitten antaumuksella piehtaroin piehtaroimasta päästyänikin. Välillä paikkaa piti haistella ihan vaan tarkistaakseni tarttuiko omaa haisuani mättääseen mahdollisia poikaystäviä varten ja kyllä muuten jäi. Olihan mahtavaa.