Pentu, jonka perään olemme kyselyä laittaneen, on syntynyt. Kohta tulee viikko syntymästä. Olemme olleet kasvattajiin yhteydessä ja siellä olisi vielä yksi pikkuinen hauvavauva vailla kotia. Olemme tietysti ilmaisseet kiinnostuksemme ja halumme kasvattaa juuri hänestä laumamme jäsenen. Vahvistusta asialle ei vielä ole, joten vielä joudumme aihetta jännäämään. Uutta blogia olen kyllä jo salaa hieman makustellut mielessäni, sillä kyllä jokainen ranskalainen ansaitsee ihan oman sivustonsa, on ne niin ihania veitikoita. Jos pääsen uuden blogin kimppuun niin linkki tulee hetpaikalla tietysti tänne sivustolle!

Että jännittäviä aikoja eletään...